Jätinkirkot eli metelinkirkot ovat neoliittisella kivikaudella noin 3000–2000 eaa. tehtyjä isoja kivirakennelmia. Muita nimityksiä jätinkirkoille ovat muun muassa jätinlinna, pirunkirkko ja jatulinkirkko.
Pohjanlahden rannikolla alueella, joka oli merenrantaa noin 4500-5000 vuotta sitten, sijaitsee 40-50 jätinkirkoksi kutsuttua rakennelmaa. Ne ovat suorakaiteen muotoisia, joskus myös soikeita tai pyöreitä irtokivistä ladottuja kehiä, joissa on yksi tai useampia porttiaukkoja. Näiden aukkojen suuntia mittaamalla on selvinnyt, että ne aukeavat johonkin kahdeksasta pääaurinkosuunnasta kuten kesäpäivänseisauksen auringonnousuun, talvipäivänseisauksen auringonlaskuun, vapun auringonlaskuun ja kekrin auringonnousuun. Aivan viime vuosina jätinkirkkoja on löytynyt myös muualta Keski-Suomesta.
Keski-Euroopasta tunnetaan satoja puisia tai kivisiä kehärakennelmia, jotka on tehty samoihin aikoihin, noin 5000 vuotta sitten. Tunnetuin niistä on Stonehenge Englannissa. Meidän jätinkirkkojemme kaltaisia kehärakennelmia löytyy kuitenkin vain Suomesta. Pienimmät jätinkirkot ovat sivuiltaan vähän yli kymmenmetrisiä, mutta suurimmat jopa 60 metriä pitkiä. Vallien korkeus on pari metriä ja niiden paksuus vaihtelee kahdesta viiteen metriin. Näin ollen jätinkirkot ovat Pohjois-Euroopan suurimpia kivikautisia rakennelmia.
Tunnetuin Jätinkirkoista on Stonehenge Englannissa.
Jätinkirkkojen käyttötarkoitus
Vielä 5000 vuotta sitten Suomessa vallitsi lämmin ilmasto, eikä talvisin aina satanut lunta eivätkä järvet jäätyneet. Vuodenaikojen vaihtumisen havaitseminen ilman apuvälineitä oli vaikeaa. Päivän pituuden vaihtelu on jatkuva prosessi, jossa on vaikea sanoa esimerkiksi milloin kevät muuttuu kesäksi. Noihin aikoihin maanviljely teki tuloaan maahamme. Maanviljelylle oli äärimmäisen tärkeää, että osattiin määrittää oikea aika kylvölle ja sadonkorjuulle. Kaikista Euroopan tunnetuista kehärakennelmista on löydetty yhteys maanviljelykseen.
Jätinkirkoilla ei ole tehty riittäviä arkeologisia kaivauksia. 1900 -luvun alussa muutamia jätinkirkkoja tutkittiin, jolloin selvisi, että niistä ei löydy mainittavia asumisjäänteitä, joten vakinaisina asuinpaikkoina niitä ei ainakaan ole käytetty. Muinaisjäänteiden tutkijat ehdottelivat tuolloin, yli 100 vuotta sitten, että jätinkirkot voisivat olla linnoituksia, kalmistoja, uhripaikkoja, saaliseläinten kokoonajoaitauksia tai hylkeenlihan kylmävarastoja.
Jätinkirkoilla ei ole tehty riittäviä arkeologisia kaivauksia. 1900 -luvun alussa muutamia jätinkirkkoja tutkittiin, jolloin selvisi, että niistä ei löydy mainittavia asumisjäänteitä, joten vakinaisina asuinpaikkoina niitä ei ainakaan ole käytetty. Muinaisjäänteiden tutkijat ehdottelivat tuolloin, yli 100 vuotta sitten, että jätinkirkot voisivat olla linnoituksia, kalmistoja, uhripaikkoja, saaliseläinten kokoonajoaitauksia tai hylkeenlihan kylmävarastoja.
Näistä aikoinaan esitetyistä jätinkirkkojen käyttötarkoituksista voidaan esittää vastaväitteet:
| Linnoitus | Meren rannan kaivottomalla mäellä oleva irtokivistä ladottu matala- ja loivamuurinen rakennelma, jossa on jopa viisi eri porttiaukkoa, olisi vaikea puolustaa ja varsin huono suojapaikka |
| Kalmisto | Ei ole löytynyt merkkejä hautauksista |
| Uhripaikka | Kaikki merkittävät rakennukset olivat todennäköisesti myös uhripaikkoja, mutta pienten ihmisryhmien tuskin oli tarvetta rakentaa 60 x 35 -metrisiä temppeleitä |
| Kokoonajoaitaus | Muurien loivareunainen muoto ja porttien lukuisuus kyseenalaistaa käytön |
| Lihavarasto | 5000 vuotta sitten Suomessa asui ehkä 2 000-10 000 ihmistä pienissä enintään 20-50 hengen ryhmissä. He tuskin tarvitsivat 1800 neliömetrin kokoista lihavarastoa eivätkä varmaankaan osanneet näin suurta rakennelmaa kattaa. Ilman kattoahan kuivalihat olisivat hävinneet petojen ravinnoksi. |
Aurinkosuuntauksista
Aurinkosuuntauksilla tarkoitetaan Auringon vuotuisen liikkeen ääripisteitä horisontissa. Kun samassa paikassa katsoo esimerkiksi etelää kohti, voi seurata kuinka keväällä Auringon nousukohta itäisessä horisontissa samoin kuin laskukohta lännessä siirtyvät pohjoista kohti. Kesäpäivänseisauksen jälkeen Auringon nousu- ja laskukohdat siirtyvät etelämmäksi, kunnes talvipäivänseisauksen hetkellä nousu- ja laskukohdat ovat lähellä etelää. Aurinkosuunnat on helppo löytää vaikkapa merkitsemällä Auringon nousu- ja laskukohdat kepeillä tai pienillä kivillä. Jo muutaman vuoden seurannan jälkeen pystyy päättelemään, että Auringon liikkeen ääripisteet pysyvät samoina vuodesta toiseen.
Pääsuuntien lisäksi muinaisissa kulttuureissa tärkeitä olivat myös ns. välipäivien suunnat. Nämä tunnetaan meilläkin perinteisinä juhlapyhinä: talvenselkä kynttilänpäivän tienoilla helmikuussa; vappu, kevään ja ”hyvän tulen” juhla, myös hela tai toukojuhla; elonkorjuu elokuun alussa sekä kekri, sadon-korjuukauden päätös ja vainajien juhla. Juhlien ajankohdat ovat yhteisiä kaikille alkuperäiskansoille, ja niiden ajankohtiin sijoittuvat nykyään tärkeimmät kristilliset pyhäpäivämmekin. Välipäivien suunnat saatiin Auringon liikkeen ääripisteet puolittamalla – jälleen kerran varsin yksinkertaisesti päättelemällä.
On muistettava, että tuhansia vuosia sitten ihmisillä oli aikaa tarkkailla taivasta. Leirinuotiota piti vahtia jokaisena yönä, ja heimoryhmän pysytellessä paikallaan oli mahdollista seurata Auringon, Kuun ja muiden taivaankappaleiden liikkeitä suhteessa maastossa näkyviin merkkeihin. Taivaankappaleiden liikkeissä nähtiin ennusmerkkejä ja jumalten viestejä, joten oli tärkeää seurata mitä taivaalla tapahtui.
On varsin todennäköistä, että jätinkirkot rakentaneet esi-isämme harjoittivat auringonpalvontaa. Alueella, jolta jätinkirkkoja maassamme löytyy, Aurinko ”vyöryy” horisonttia pitkin kesäpäivänseisauksen yönä laskematta kokonaan horisontin alapuolelle. Vastaavasti talvipäivänseisauksena päivällä Aurinko ei nouse horisontista ylöspäin. Näitä ilmiöitä ei pysty näkemään jätinkirkkoalueemme etelä- tai pohjoispuolella.
Jätinkirkkojen porttiaukkojen suuntauksia selvittivät 2009 Oulun yliopiston arkeologi Jari Okkonen ja Helsingin yliopiston tähtitieteilijä, arkeoastronomi Marianna Ridderstad. He mittasivat 23 kehävallin porttien suuntaukset, ja aurinkosuuntaus johonkin kahdeksaan aurinkopäivään löytyi 17 kehävallista. Kastellin jätinkirkosta löytyi lisäksi erittäin mielenkiintoinen itäinen porttiaukko: sen kohdalla Aurinko nousee 11 päivää ennen kevätpäiväntasausta. Tämä viittaa siihen, että Kastellin rakentajat tunsivat aurinko- ja kuukalentereiden eron (aurinkovuosi on 365 vuorokautta ja kuuvuosi 12 x kuun vaiheisiin perustuva kuukausi, 29,5 vrk eli 354 vuorokautta). Noihin aikoihin aurinko- ja kuuvuoden eron tunsivat myös mm. Mesopotamian, Egyptin, keskisen Amerikan ja Aasian alueen tähtien tutkijat, jotka useimmiten edustivat papistoa.