Jätinkirkot eli metelinkirkot ovat neoliittisella kivikaudella noin 3000–2000 eaa. tehtyjä isoja kivirakennelmia. Muita nimityksiä jätinkirkoille ovat muun muassa jätinlinna, pirunkirkko ja jatulinkirkko.
Pohjanlahden rannikolla alueella, joka oli merenrantaa noin 4000-5000 vuotta sitten, sijaitsee noin 60 jätinkirkoksi kutsu
ttua rakennelmaa. Ne ovat suorakaiteen muotoisia, joskus myös soikeita tai pyöreitä irtokivistä ladottuja kehiä, joissa on yksi tai useampia porttiaukkoja. Näiden aukkojen suuntia mittaamalla on selvinnyt, että ne usein aukeavat johonkin kahdeksasta pääaurinkosuunnasta kuten kesäpäivänseisauksen auringonnousuun, talvipäivänseisauksen auringonlaskuun, vapun auringonlaskuun ja kekrin auringonnousuun. Aivan viime vuosina jätinkirkkoja on löytynyt myös Itä-Suomesta, Pielisen rannoilta.
Keski-Euroopasta tunnetaan satoja puisia tai kivisiä kehärakennelmia, jotka on tehty samoihin aikoihin, noin 5000 vuotta sitten. Tunnetuin niistä on Stonehenge Englannissa. Meidän jätinkirkkojemme kaltaisia kehärakennelmia löytyy kuitenkin vain Suomesta. Pienimmät jätinkirkot ovat sivuiltaan vähän yli kymmenmetrisiä, mutta suurimmat jopa yli 60 metriä pitkiä. Vallien korkeus on pari metriä ja niiden paksuus vaihtelee kahdesta viiteen metriin. Näin ollen jätinkirkot ovat Pohjois-Euroopan suurimpia kivikautisia rakennelmia.
Tunnetuin Jätinkirkoista on Stonehenge Englannissa.
Jätinkirkkojen käyttötarkoitus
Vielä 5000 vuotta sitten Suomessa vallitsi lämmin ilmasto, eikä talvisin aina satanut lunta eivätkä järvet jäätyneet. Vuodenaikojen vaihtumisen havaitseminen ilman apuvälineitä oli vaikeaa. Päivän pituuden vaihtelu on jatkuva prosessi, jossa on vaikea sanoa esimerkiksi milloin kevät muuttuu kesäksi. Noihin aikoihin maanviljely teki tuloaan maahamme. Maanviljelylle oli äärimmäisen tärkeää, että osattiin määrittää oikea aika kylvölle ja sadonkorjuulle. Kaikista Euroopan tunnetuista kehärakennelmista on löydetty yhteys maanviljelykseen.
Jätinkirkoilla ei ole juurikaan tehty arkeologisia kaivauksia. 1900 -luvun alussa muutamia jätinkirkkoja tutkittiin, jolloin selvisi, että niistä ei löydy mainittavia asumisjäänteitä, joten vakinaisina asuinpaikkoina niitä ei ainakaan ole käytetty. Muinaisjäänteiden tutkijat ehdottelivat jo tuolloin, yli 100 vuotta sitten, että jätinkirkot voisivat olla linnoituksia, kalmistoja tai uhripaikkoja. Sittemmin on jätinkirkkojen käyttötarkoitukseksi on ehdotettu myös saaliseläinten kokoonajoaitauksia tai hylkeenlihan kylmävarastoja.
Nykytutkimuksessa yllä ehdotetut jätinkirkkojen käyttötarkoitukset nähdään turhan yksinkertaistavina, vaikka ne kulkevatkin tavallaan edelleen mukana pohdittaessa jätinkirkoissa aikoinaan harjoitettua toimintaa. Näyttääkin siltä, että nykyisin jätinkirkoiksi nimitetyissä kohteissa on mukana monenlaisia kohteita. Osa pienimmistä on asuinpaikkavalleja, jotka on hylkäämisen jälkeen jossain vaiheessa ritualisoitu esimerkiksi röykkiöin. Suurimmista muutama sisältää pieniä asumuksen pohjia, ja ne muistuttavat Pohjanmaalta viime vuosina löydettyjä, jätinkirkkoja hieman varhaisempia kivikautisia linnoitettuja kyliä. Suurimmat jätinkirkot, jotka suuntauksiltaan eniten muistuttavat esimerkiksi Stonehengea, ovat sen sijaan todennäköisesti olleet jo käyttöaikanaan yhteisöllisiä kokoontumis- ja rituaalipaikkoja, joiden käyttötarkoituksessa astronomia näytteli tärkeää osaa.
Näistä aikoinaan esitetyistä jätinkirkkojen käyttötarkoituksista voidaan esittää vastaväitteet:
| Linnoitus | Meren rannan kaivottomalla mäellä oleva irtokivistä ladottu matala- ja loivamuurinen rakennelma, jossa on jopa viisi eri porttiaukkoa, olisi vaikea puolustaa ja varsin huono suojapaikka |
| Kalmisto | Ei ole löytynyt merkkejä hautauksista |
| Uhripaikka | Kaikki merkittävät rakennukset olivat todennäköisesti myös uhripaikkoja, mutta pienten ihmisryhmien tuskin oli tarvetta rakentaa 60 x 35 -metrisiä temppeleitä |
| Kokoonajoaitaus | Muurien loivareunainen muoto ja porttien lukuisuus kyseenalaistaa käytön |
| Lihavarasto | 5000 vuotta sitten Suomessa asui ehkä 2 000-10 000 ihmistä pienissä enintään 20-50 hengen ryhmissä. He tuskin tarvitsivat 1800 neliömetrin kokoista lihavarastoa eivätkä varmaankaan osanneet näin suurta rakennelmaa kattaa. Ilman kattoahan kuivalihat olisivat hävinneet petojen ravinnoksi. |
JÄTINKIRKKOJEN AURINKOSUUNTAUKSET
Aurinkosuuntauksilla tarkoitetaan Auringon vuotuisen liikkeen ääripisteitä horisontissa. Kun samassa paikassa katsoo esimerkiksi etelää kohti, voi seurata kuinka keväällä Auringon nousukohta itäisessä horisontissa samoin kuin laskukohta lännessä siirtyvät pohjoista kohti. Kesäpäivänseisauksen jälkeen Auringon nousu- ja laskukohdat siirtyvät etelämmäksi, kunnes talvipäivänseisauksen hetkellä nousu- ja laskukohdat ovat lähellä etelää. Aurinkosuunnat on helppo löytää vaikkapa merkitsemällä Auringon nousu- ja laskukohdat kepeillä tai pienillä kivillä. Jo muutaman vuoden seurannan jälkeen pystyy päättelemään, että Auringon liikkeen ääripisteet pysyvät samoina vuodesta toiseen.
Pääsuuntien lisäksi muinaisissa kulttuureissa tärkeitä olivat myös ns. välipäivien suunnat. Nämä tunnetaan meilläkin perinteisinä juhlapyhinä: kynttilänpäivä helmikuun alussa; vappu, kevään juhla; elonkorjuu elokuun alussa sekä kekri, sadonkorjuukauden päätös ja vainajien juhla marraskuun alussa. Juhlien ajankohdat ovat osa yhteistä eurooppalaista ja yleismaailmallista perintöä, ja niiden ajankohtiin sijoittuvat nykyään tärkeimmät kristilliset pyhäpäivämmekin. Välipäivien suunnat saatiin Auringon liikkeen ääripisteet puolittamalla – jälleen kerran varsin yksinkertaisesti päättelemällä.
Taivaan tarkkailu on ollut osa ihmiskunnan kulttuuria sen alkuhämäristä saakka. Leirinuotiota piti vahtia jokaisena yönä, ja heimoryhmän pysytellessä paikallaan oli mahdollista seurata Auringon, Kuun ja muiden taivaankappaleiden liikkeitä suhteessa maastossa näkyviin merkkeihin. Taivaankappaleiden liikkeissä nähtiin ennusmerkkejä ja jumalten viestejä, joten oli tärkeää seurata mitä taivaalla tapahtui.
On varsin todennäköistä, että jätinkirkot rakentaneet esivanhempamme harjoittivat jonkinlaista auringonpalvontaa. Alueella, jolta jätinkirkkoja maassamme löytyy, Aurinko ”vyöryy” talvipäivänseisauksen aikaan kapean kaarensa hyvin lähellä horisonttia, nousten vain hieman sen yläpuolelle. laskien vain hetkeksi sen alapuolelle. Vastaavasti kesäpäivänseisauksena päivällä Aurinko viivähtää vain hetken horisontin alla, ja yö pysyy valoisana. Vastaavaa ei pysty näkemään jätinkirkkoalueemme etelä- tai pohjoispuolella, sillä etelämpänä Aurinko nousee korkeammalle keskitalvella, ja napapiirin yläpuolella se taas ei päivänseisauksien aikaan lainkaan laske/nouse, joten nousu- ja laskusuuntauksia ei voi merihorisontissa tehdä.
Jätinkirkkojen porttiaukkojen suuntauksia selvittivät 2008-2009 Helsingin yliopiston tähtitieteilijä, arkeoastronomi Marianna Ridderstad ja Oulun yliopiston arkeologi Jari Okkonen. He mittasivat 23 kehävallin porttien suuntaukset, ja aurinkosuuntaus johonkin kahdeksaan aurinkopäivään löytyi 17 kehävallista. Kastellin jätinkirkosta löytyi lisäksi erittäin mielenkiintoinen itäinen porttiaukko: sen kohdalla Aurinko nousee 11 päivää ennen kevätpäiväntasausta. Tämä viittaa siihen, että Kastellin rakentajat tunsivat aurinko- ja kuuvuosien eron (aurinkovuosi on 365 vuorokautta ja kuuvuosi 12 x kuun vaiheisiin perustuva kuukausi, 29,5 vrk eli 354 vuorokautta). Noihin aikoihin aurinko- ja kuuvuoden eron tunsivat myös mm. Mesopotamian, Egyptin ja Itä-Aasian korkeakulttuurien tähtien tutkijat, jotka useimmiten edustivat papistoa. Aurinko-kuukalenterin eli lunisolaarisen kalenterin kehittäminen oli keskeinen osa maanviljelyskulttuurin alkua. Vaikka Pohjanmaan hyljestäjät eivät maanviljelykseen siirtyneetkään, maanviljely siitepölytutkimusten mukaan kuitenkin tunnettiin alueella viimeistään noin 2000 ennen ajanlaskun alkua.
Sittemmin Ridderstadin myöhemmissä tutkimuksissa on löytynyt jätinkirkoista myös kuusuuntauksia (erityisesti ns. megaliittinen päiväntasaus), ja aurinkosuuntauksia termisen vuoden taitekohtiin (ns. karhunpäivät). Myös kivikautisten asuinrakennusten jäänteistä, niin sanotuista asuinpaikkavalleista on löytynyt osin samoja suuntauksia kuin jätinkirkoista. Varsinkin pienemmät jätinkirkot ja asuinpaikkavallit muistuttavat suuntauksiltaan toisiaan, mistä voidaan päätellä, että osa pienistä jätinkirkoista on ollut katettuja rakennuksia.